Olohuoneen muodonmuutos

Täytyy se vaan myöntää; kyllästyn helposti. Etenkin värit ja kuviot alkavat kyllästyttämään nopeasti. Ja pitäisi joskus luottaa enemmän vaistoon, siihen mitä ensin tuli mieleen, eikä yrittää väkisin keksiä jotain erilaista. Siis ainakin omalla kohdalla. Maalasin rakennusvaiheessa olkkarin suurimman seinän tummanharmaaksi, ja sen jälkeen hieroin hopeaa, hieman kimaltelevaa maalia rätillä koko seinälle. Tykkäsin lopputuloksesta ainakin puoli vuotta, kunnes kyllästyin ja kaipasin jotain pelkistetympää. Tai tykkään kyllä väristä edelleen, mutta noin suurella pinnalla se oli ehkä vähän liikaa. Kun seinä on korkeimmillaan 6 m, sen maalaaminen ei kuitenkaan tuntunut kovin kiireelliseltä aluksi. En edes tiennyt, miten ylettyisin korkeimpiin kohtiin. Nyt 2 vuotta myöhemmin kuitenkin tein sen. Ja tikkailla se onnistui ihan hyvin. Siis jos ei ota huomioon, että siihen meni yli 8 tuntia, maali loppui kesken välillä ja polvet olivat 8 tunnin tikkailla seisomisen jälkeen aivan rikki. Sävyksi valitsin Tikkurilan täyshimmeän Laasti-sävyn. Samalla tuli kitattua vanhat reiät umpeen ja selkeytettyä olkkaria muutenkin. Hyvin ne reiät muuten täyttyi, vaikka ne täytettiin 2 vuotta vanhalla akryylilla ja tasoitteella. Akryyli ei oikein toiminut enää, ja ropisi pois hiotessa, mutta tasoite toimi hienosti, kun vähän sekoitti vettä joukkoon.

Kaipaisin ehkä tuohon epävirallisen työpöydän kohdalle säilytystilaa, kenties mattavalkoista pelkistettyä senkkiä? Aikasemmin ajattelin, etteihän olkkarissa välttämättä tarvitse olla paljoa säilytystilaa, mutta kun sohvanalus on täynnä lautapelejä ja seinien vierustat ovat täynnä epämääräisiä koreja leluja (joita ei enää pitänyt olla alakerrassa), käsitöitä, yms. olisi ihan kiva olla paikka johon ne voisi laittaa. Työhuone siirtyi tässä samassa myllerryksessä yläkerrasta alakertaan, ja makuuhuone yläkertaan eli epäviralliselle työpöydälle olohuoneessa ei välttämättä enää ole tarvettakaan. Toisaalta pidän ajatuksesta, että oleskelutiloissa tehdään asioita, ja on paikka sille tekemiselle. En halua, että aina kun täytyy tehdä jotain pöytää vaativaa täytyisi mennä erilliseen huoneeseen tai vallata ruokapöytä kaikkeen näpertelyyn. Samasta syystä tykkään siitä, että lasten leikki-/pelitila on yläkerrasta avoin alakertaan, koska voimme olla yhdessä siitä riippumatta mitä kukin tekee (ja lelukaaos pysyy ylhäällä jotenkuten). Epävirallisen työpisteen tuoli vaihtui vanhasta tammiviilutetusta muurahaistuolista nettikirppikseltä kympillä ostettuun mustaan pinnatuoliin. Uni-julisteeni siirtyi sopivampaan kohtaan muutaman sentin vasemmalle, ja rakas mökiltä roudattu ajopuuni sai jäädä nurkkaan nököttämään valoketjun kanssa.

Huh, nyt on pahin kaaos alta pois. Seuraavaksi pitäisi tuo "uusi" työhuone ja makkari laittaa kuntoon.

P.S. Ihanaa kun saa taas tulppaaneja!

Ennen:

Nyt:

Aika retroa

Vielä rakennusvaiheessa ja hieman muuton jälkeen uuden kotini sisustuksen piti olla niin linjakasta, niin korkeakiiltoa ja niin 2000-lukua, poikkeuksena muutama klassikko, jotka istuivat täydellisesti siihen puhdaslinjaiseen kokonaisuuteen korostaen taustansa selkeyttä. Vain parissa vuodessa sama koti onkin puolivahingossa puettu retroon. Lähes joka huoneessa alkaa näkymään 50-60-luku jollain tapaa. Jossain saattaa jopa vilahtaa hieman 80-lukua.

Kaikki taisi alkaa valkoisesta String-hyllystä, joka oli pakko saada keittiöön. Sen kaveriksi löytyi nettikirppikseltä pian Marimekon mustavalkoinen Oiva-teekannu. Ja sen kaveriksi puolestaan Verso Designin/Iittalan pärekori teepaketeille. Siitä se vain jatkui, ja viime viikolla nettikirppikseltä löytyi vanha radiokaappi, joka sai paikkansa eteisestä. Sen päällä oleva valaisin on kierrätyskeskuslöytö, johon vaihdatin johdon ja koristelin valkoisilla sähköteipin palasilla. Pärekorejakin (uusia ja vanhoja) on kerääntynyt lisää ja punasavi pilkahtaa siellä sun täällä. Miten tässä nyt näin kävi?

Millaista maailmaa luomme kuluttajavalinnoillamme?

Törmäsin tänään erittäin surullisiin uutisiin. Palonin liike Eerikinkadulla sulkee ovensa viimesen kerran 25.2.2014. Palonin Minna kertoo blogissaan tilanteesta erittäin avoimesti, ja välttääkseen konkurssin, myyntiä tulisi kertyä vielä 23 978€. Silloin Paloni voisi jatkaa vielä tärkeää työtänsä muissa muodoissa. Uutisen luettuani, mieleeni tuli väistämättä kaikki ne uutiset viime vuodelta, joissa kerrottiin luomukauppojen vaikeasta tilanteesta ja kuinka useampi kauppa joutui lopettamaan. Kysyntää ei kuulemma ole. Samaan aikaan luomumarkkinoiden arvo on kasvanut huikeaa vauhtia. Vastuullisuudesta puhutaan yhä enemmän, ja kuluttajat vaativat läpinäkyvyyttä yritystoimintaan. Miksi kaikki tämä ei näy vastuullisesti toimivan yrittäjän myynneissä?

Tämä on hankalaa aikaa taloudellisesti. Prismassa on helppo käydä ja sieltäkin saa luomua. Suomessa tuotettu on kallista. Niillähän on tuhansia tykkääjiä Facebookissa, niillähän menee varmaan ihan kivasti. Tämän tyyppiset lauseet ovat tulleet tutuiksi. Totuus kuitenkin on, että jokainen euro jonka käytämme on ääni sellaisen maailman puolesta, jonka haluamme. Facebook-tykkäys ei riitä. Suomessa tuotettu voi ollaa kalliimpi, mutta siihen on syynsä. Ja taloudellisesti vaikeina aikoina, eikö meidän tulisi tukea laatua arvostavia pienyrittäjiä, jotka luovat työpaikkoja, monipuolistavat tarjontaa ja toimivat vastuullisesti? Me kuluttajat olemme se voima, joka määrittää tulevaisuuden liiketarjonnan ja tuotevalikoiman. Vain me voimme varmistaa, että on olemassa pieniä, ja persoonallisia liikkeitä, joista saa kotimaisia laadukkaita tuotteita.

Niin kuin Minna jo mainitsi Palonin blogissa, "yksi laadukas ja ajaton iltalaukku riittää - vielä seuraavalle sukupolvelle". Päättömän kuluttamisen aika on ohi. Emme enää elä aikaa, jossa suuren tavaramäärän omistaminen olisi mitenkään tavoiteltavaa, eikä maapallon hupenevat resurssitkaan antaisi siihen myöten. Toivoisin, että ostopäätöstä harkittaisiin samalla tavalla kuin äänilipuketta; haluanko todella antaa ääneni tälle yritykselle ja miksi? Kun satsaa eettisesti tuotettuun, laadukkaaseen tuotteeseen, saattaa jopa yllättyä, miten paljon enemmän iloa ostoksestaan saa.

Mietin jatkuvasti  näitä asioita myös Kokoun kannalta; riittääkö ostovoimaisia asiakkaita, jotka eivät vain sano arvostavansa laatua ja eettisyyttä, vaan ovat myös valmiita maksamaan siitä. Haluan uskoa niin. Olen vuosien ajan tehnyt työtä vastuullisemman elämäntavan parissa tavalla tai toisella, ja haluan tehdä sitä jatkossakin. Haluan tarjota paikan, jossa pienemmätkin valmistajat saavat tuotteensa esille kuluttajille. Paikan jossa voi luottaa siihen, että tuote on valmistettu luontoa ja ihmisiä kunnioittaen, ilman hämäriä tuotantoketjuja. Haluan että esteettisyys, laatu ja eettisyys kulkevat käsi kädessä, eikä tarvitse valita vain yhtä. Mitä sinä haluat?


Kokoun flowup-kauppa torikortteleissa kesällä 2013 muiden pienten kotimaisten valmistajien ja jälleenmyyjien kanssa.