Mikä kevät?

Aurinko paistaa, linnut laulavat ja kaupat pursuvat narsisseja ja tulppaaneja. Melkein voisi uskoa siis, että on kevät, kunhan pitää katseen jäätyneiden hankien yllä eikä mene ulos. Yleensä tähän aikaan vuodesta kotimme on jo täynnä valkoisia ja keltaisia tulppaaneja, ja rairuohoistutuksia on vähintään yksi joka huoneessa. Tänä vuonna pääsiäistunnelman luominen on jäänyt hieman puolitiehen. Rairuohotkin jäi kylvämättä. En tiedä johtuuko se siitä, etten osaa mieltää tätä vielä pääsiäiseksi ja kevääksi, kun pakkasta on aamuisin vielä 12 astetta, vai onko se vaan unohtunut Kokoun perustamisen aiheuttamilta kiireiltä. Nykyään työpäivät alkavat usein jo aamukahvia juodessa, ennen kuin lapset ovat koulussa ja päiväkodissa. Pikkuhiljaa olohuoneeseen on kuitenkin hiipinyt kevät. Varovainen ja ujo kevät. Ruokapöydän päällä oleva maljakko, jossa on vaaleita freesioita ja muutama oksa toimii myös pääsiäiskoristeena. Sohvalle on ilmestynyt uusi tyyny. Perhoset ovat laskeutuneet seinälle. Pöydällä olevan betonivadin talvinen kynttiläasetelma on vaihtunut keveämpään asetelmaan, jota elävöittää helmililja. 

Kevät on täynnä toivoa ja odotusta. Ehkä jo ensi viikolla hanget väistävät, ja antavat tilaa ensimmäisille itse istuttamilleni tulppaaneille. Ehkä ensi viikolla jokin rohkeampi, värillinen tyyny löytää paikkansa sohvalta. Pian Kokouhunkin saapuu erä ihania betoniruukkuja, jotka inspiroivat istuttamaan terassille kaikenlaista, mikä nyt vielä jäätyisi siellä. Villasukista ja takan lämmöstä tuskin luovun vielä ennen kesäkuuta ;)

Ihanaa pääsiäistä kaikille!

Keittiön miniuudistus

Yksi seinä keittiössä odotti jotain muutosta siitä lähtien, kun sen ensimmäisen kerran maalasin. Ja toisen. Ja kolmannen. Neljäs kerta toden sanoo? Ensin se oli valkoinen, sitten osittain beige (jonka piti muuten olla harmaa) sitten maalipesulla käsitelty epätasainen harmaa ja nyt taas valkoinen. Jokaisella värillä ja vaiheella oli varmasti tarkoituksensa, enkä ole yllättynyt, että nykyinen valkoinen varmaan pysyy seinällä kauemmin kuin muut kokeilut. Kaverini kysyi, kun kerroin aikeistani maalata seinän taas, että "eikö tämä ollutkaan hyvä?" Vastasin, että olihan se, hetken ainakin. Se tässä omassa kodissa onkin niin ihanaa; saan maalata seinät uusiksi vaikka kerran viikossa, jos haluan :)

Kyseisellä seinällä on aiemmin ollut paksu, korkeakiiltoinen Ikean Lack-hylly, piilokiinnikkeillä. Se tuntui jotenkin turhan massiiviselta verrattuna sen alapuolella olevaan Kvikin mustaan ja vain 1 cm paksuiseen täyslaminaattitasoon, joten sekin vaihtui miniuudistuksessa valkoiseen String-hyllyyn. Mietin ensin String Pocket-hyllyä, mutta siihen ei olisi mahtunut keittokirjoja joten päädyin 75 cm x 20 cm kokoiseen hyllyyn.

Keittiön toisella puolella olevan valkoisen kaapiston päälle kerääntyy aina vaikka mitä, mutta päätin, että se pysyy tästä lähtien tyhjänä. Tai ainakin melkein. Mustaa seinää vasten kun erottuu jotkut asiat turhankin hyvin. Pitkään olen myös toivonut keittiövälineille kippoa, ja oliiviöljylle ja viinietikalle pulloja, joita kehtaisi pitää esillä. Lopulta kaikki yllämainitut löytyivät kierrätyskeskuksesta ja asettuivat paikoilleen pippurimyllyn viereen, kirpparilta ostetulle tarjottimelle.

Täydellinen kaaos

Kaaosteoria - "Kaaosteorian mukaan todellisuus tulee ymmärtää dynaamiseksi, monimuotoiseksi ja ennustamattomaksi" (Wikipedia). Sitähän se on, elämä siis. Kun yhtälöön lisää lapsia, tuntuu siltä että muuttujien määrä kasvaa yhtäkkiä exponentiaalisesti. Joskus kuvittelin vielä, että elämä on kuin matka, joka alkaa pisteestä A ja päättyy pisteeseen B. Matkalla on suunnitelmia, joita toteutetaan ja päämäärä johon saavutaan. Matkalla on tarkoitus, ja matkalla edetään tasaisesti eteenpäin. Sittemmin olen ymmärtänyt, ettei elämä etene kohti jotain, ettei kukaan siellä lopussa laske saavutuksiamme tai taputa selkään jokaisesta hyvästä valinnasta. Elämä on vain sekava tapahtumasarja, joista osa on hyviä ja osa huonoja tapahtumia. Kunkin asian hyvyyden tai huonouden määrittelemme kuitenkin itse, ja epäonnistumisenkaan ei tarvitse olla huono tapahtuma elämässämme.

Olen viimeiset 7 vuotta ollut jossain muodossa kotiäitinä, lukuunottamatta lyhyitä pätkiä, jolloin kolme poikaani ovat olleet päivähoidossa. Sitten olen tullut järkiini ja jäänyt taas kotiin. Ne ajat, kun olen käynyt täysiaikaisesti töissä, ja lapset ovat viettäneet päivänsä päiväkodeissa ovat olleet onnettomimpia hetkiä elämässäni. Tai uskaltaisin jopa sanoa perheeni elämässä. Ei sen takia, etten tykkäisi tehdä töitä, eikä sen takia, etteikö lasten päiväkodit olisivat olleet hyviä hoitopaikkoja. Se mikä niistä ajoista on tehnyt vaikeaa, on ollut stressi ja joustamattomuus, joka puuttuu elämästä, kun se pyörii muiden aikataulujen mukaan. Joku voisi sanoa, että "elämä on", mutta en ole voinut jotenkin hyväksyä sitäkään ajatusta. Meillä on yksi elämä. Yksi ainoa ja lyhyt sellainen. Miksi ihmeessä tulisi vaan hyväksyä sen epäkohdat ja jatkaa tyytymättömänä eteenpäin edes kokeilematta jotain toista vaihtoehtoa? 

Ollessani kotiäiti, tein paljon muutakin kuin työntelin rattaita puistossa. Kataisen mielestä olisin varmaan oiva esimerkki, miten kotiäitiyden ja työn voisi yhdistää yhteiskunnalle kannattavalla tavalla. Suurin syy sekavalle työn ja perhe-elämän yhdistelmälleni oli kuitenkin oma halu tehdä paljon erilaisia asioita samanaikaisesti, meidän perheellemme sopivissa määrin. Luulisin, että me kaikki kuitenkin tarvitsemme omia intohimon kohteita, jotain, missä voimme olla luovia tai saavuttaa henkilökohtaisia tavoitteita, vaikka lasten kanssa olisi kuinka ihanaa kotona. Opiskelusta ja työssäkäynnistä muodostui minulle harrastus vuosien varrella. Kävin töissä, koska siellä näki ihmisiä, sai irtautua kodin arjesta ja kaiken lisäksi siitä sai palkkaakin. Viimeiset puolitoista vuotta työskentelin kokkina luomu- ja lähiruoan parissa. Sielläkin olin ensin täysiaikaisesti puolisen vuotta, kunnes vähensin työvuorojani 1-2 kertaan viikossa ja irtisanoin lasten päiväkotipaikat. Sen lisäksi pidin ruokablogia työpaikkani nettisivuilla ja ruokablogiani aionkin jatkaa.

Nyt kun keskimmäinenkin lapsi aloittaa koulu-uransa eskarissa syksyllä ja nuorin täyttää tänä vuonna 5 vuotta, päätin, että nyt saan keksiä itselleni jonkin suuremmankin projektin. Annoin itselleni luvan inspiroitua, ja miettiä, mitä haluaisin tehdä joka päivä työkseni. Aikasemmin en ollut miettinyt työasioita niin pitkälle. En halunnut pettyä jos en olisikaan päässyt toteuttamaan unelmaani sillä hetkellä.

Puoli vuotta sitten surffailin tapani mukaan netissä pitkin nettikirppareita ja -huutokauppoja ja etsin design-tuolia. Vastaani tuli sillä nimellä kymmeniätuhansia tuoleja, joista murto-osa vastasi käsitystäni design-tuolista. Mietin silloin, miksi ei voisi olla paikkaa verkossa, josta voisi ostaa kivoja sisustustuotteita ja huonekaluja käytettynä? Miksi kaikki käytetty on aina piilotettuna kaiken rojun sekaan kirppareilla ja nettihuutokaupoissa? Siitä se lähti, ajatusten virtaus ja inspiraatio, joka johti puolen vuoden sisällä oman yritykseni perustamiseen. Yrityksen nimeksi tuli Kokou, joka viittasi ehkä hieman lempiraaka-aineisiini, kookokseen ja kaakaoon, mutta lähinnä se tuntui ja kuullosti hyvältä. Yksinkertainen ja raikas. Äskettäin sain myös kuulla, että Kokou tarkoittaa puusta tehtyä kaarta kiinaksi. 

Kokou on uudenlainen sisustusverkkokauppa, jossa myydään käytettyjä tuotteita, kierrätysmateriaaleista valmistettuja tuotteita, sekä tuotteita, joiden valmistuksessa on huomioitu ekologisuus ja eetisyys. Toivon sen olevan Kokoun vahvuus, että sieltä löytyy pieniä eriä tuotteita, joita ei muualta saa. Esimerkiksi betonituotteet ovat uniikkeja käsitöitä ja taidegrafiikka on nuorten suunnittelijoiden tekemää pientuotantoa. Olen niin innoissani tästä! :)

En oleta, että tästä tulisi helppoa, tai että elämä kulkisi nyt täysin meidän ehdoilla. Päinvastoin, haasteita riittää vaikka muille jakaa vielä vuosiksi eteenpäin. Siitä olen kuitenkin äärimmäisen kiitollinen, että minulla on mahdollisuus yrittää ja hypätä tuntemattomaan, oli lopputulos mikä hyvänsä. Elämä on yhtä dynaamista, monimuotoista ja ennustamatonta kuin kaaos, mutta sehän siitä tekeekin niin ihanaa.