keskiviikko 3. huhtikuuta 2013

Kevään suosikkeja: Osa 1

Kokoulle on tulossa paljon mahtavia uutuuksia, ja osa on jo saapunutkin. Kevään sisustamiseen kuuluu tietynlainen raikkaus, uudet tuulet, valo ja kukat tietenkin. Erityisen innoissani olen Fiber Labin varjostimista, jotka saapuvat parin viikon sisällä. Ne ovat raikkaita ja moderneja, mutta kuitenkin samalla herkkiä ja pehmeitä. Paperi materiaalina tulee varmasti yleistymään ekologisuutensa, kauneudensa ja monimuotoisuutensa vuoksi. Siitä voi taitella vaikka mitä itsekkin seinille ja kattoon. Omat taitoni paperin kanssa lähinnä riittävät perhosiin ja kortteihin, mutta ehkä joskus vielä opin tekemään vaativampiakin taitoksia.


Ylläolevaa Bubble-varjostinta saa valkoisena ja hienovaraisesti metallinhohtavana vaaleanvihreänä. Varjostimet sopivat kattoon johdosta roikkumaan tai niiden kanssa voi ostaa metallisen lisäosan, jolla ne voi kiinnittää jalalliseen lattia- tai pöytä valaisimeen.


Allaolevan Ruffle-varjostimen väri kuuluu suosikkeihini tänä keväänä. Näin raikas mintunvihreä yhdistettynä veistoksellisiin muotoihin ei edes tuo mieleen sitä 80-luvun sävyä. Viimeisen kuvan Bell-varjostin taas sopisi täydellisesti ruokapöydän yläpuolelle muotonsa vuoksi. Fiber Lab-varjostimien värivalikoima Kokoulla kasvaa toivon mukaan jatkuvasti. Kaikille malleille on kuitenkin omat valikoimansa, joten kaikkia malleja ei saa kaikissa väreissä. Tietokoneen näytöltä saattaa olla hankala muodostaa käsitys joistain väreistä, joten Kokoulta voi sähköpostitse pyytää ensin värimalleja, jotka tulevat postissa veloituksetta. Fiber Labin omistaja, Justina Yang, suunnittelee ja valmistaa kaikki varjostimet käsin.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti