torstai 14. maaliskuuta 2013

Keittiön miniuudistus

Yksi seinä keittiössä odotti jotain muutosta siitä lähtien, kun sen ensimmäisen kerran maalasin. Ja toisen. Ja kolmannen. Neljäs kerta toden sanoo? Ensin se oli valkoinen, sitten osittain beige (jonka piti muuten olla harmaa) sitten maalipesulla käsitelty epätasainen harmaa ja nyt taas valkoinen. Jokaisella värillä ja vaiheella oli varmasti tarkoituksensa, enkä ole yllättynyt, että nykyinen valkoinen varmaan pysyy seinällä kauemmin kuin muut kokeilut. Kaverini kysyi, kun kerroin aikeistani maalata seinän taas, että "eikö tämä ollutkaan hyvä?" Vastasin, että olihan se, hetken ainakin. Se tässä omassa kodissa onkin niin ihanaa; saan maalata seinät uusiksi vaikka kerran viikossa, jos haluan :)

Kyseisellä seinällä on aiemmin ollut paksu, korkeakiiltoinen Ikean Lack-hylly, piilokiinnikkeillä. Se tuntui jotenkin turhan massiiviselta verrattuna sen alapuolella olevaan Kvikin mustaan ja vain 1 cm paksuiseen täyslaminaattitasoon, joten sekin vaihtui miniuudistuksessa valkoiseen String-hyllyyn. Mietin ensin String Pocket-hyllyä, mutta siihen ei olisi mahtunut keittokirjoja joten päädyin 75 cm x 20 cm kokoiseen hyllyyn.

Keittiön toisella puolella olevan valkoisen kaapiston päälle kerääntyy aina vaikka mitä, mutta päätin, että se pysyy tästä lähtien tyhjänä. Tai ainakin melkein. Mustaa seinää vasten kun erottuu jotkut asiat turhankin hyvin. Pitkään olen myös toivonut keittiövälineille kippoa, ja oliiviöljylle ja viinietikalle pulloja, joita kehtaisi pitää esillä. Lopulta kaikki yllämainitut löytyivät kierrätyskeskuksesta ja asettuivat paikoilleen pippurimyllyn viereen, kirpparilta ostetulle tarjottimelle.












Ei kommentteja:

Lähetä kommentti