torstai 13. kesäkuuta 2013

Kerran torikortteleissa - Avajaispäivä

Puolen päivän aikoihin odotin jo malttamattomana, joko voisin lähteä vaikka avajaisiin on vielä muutama tunti. Kokou vietti yhteisiä flowup-avajaisia Urbanstoryssa tiistaina RARAnCamilla Mikaman, ja titiMadamin kanssa. Lisäksi Pläeka & Kesäkaverit ja Paloni viettivät samassa pihassa omia popup-avajaisia samaan aikaan. Torikorttelit ovat mitä kauneimmillaan tällä hetkellä; suuret hortensiat pilkistävät jugendtalojen porteilla ja meri tuoksuu. Tiistaina Goviniuksen talon sisäpiha täyttyi iloisista ihmisistä, sellaisista, jotka arvostavat aitoutta, vastuullisuutta, laatua ja tyyliä. Oli ensin hämmentävää nähdä Kokou, varsin nuori luomukseni, siellä muiden joukossa. Niiden muiden, jotka ovat kokeneempia, ja pidempään toimineita, joita olen joskus netissä surffaillessani ihaillut. (Ja haaveilen edelleen RARAn Lauha-ballerinoista)

Tähän asti olen rakentanut Kokouta työhuoneessani, kotona ja pääosin yksin. Nyt pääsin jakamaan sen kaiken, kohtaamaan ihmisiä, sain palautetta kasvotusten ja kaikki tuntui paljon konkreettisemmalta. Kokou tuntui olevan osana jotain suurempaa. Verkossa toimiessa pyrin, että asiakaspalvelu on henkilökohtaista ja, että sitä ylipäätänsä on. Sähköposteissa en voi kuitenkaan välittää asiakkaalle hymyä tai keskustella syvemmin tuotteen alkuperästä samalla tavalla. Pieni kipinäkin minussa ehkä syttyi, että jos sittenkin Kokou joskus löytäisi pysyvän tilan Helsingistä. Etenkin jos sen tilan voisi jakaa jonkun kanssa, niin että täydentäisimme ja tukisimme toisiamme, ajatus on täysin mahdollinen.

Kotiin tultuani jännitys laukesi, ja tiukka mekko vaihtui verkkareihin samantien. Kävin ylikierroksilla vielä pari tuntia enkä malttanut istua. Uudet ihmiset ja ideat pyörivät päässäni. Kaikki ne asiat jotka haluaisin toteuttaa heti, mutta vuorokauden lyhyys, lapsiperheen arki ja jo olemassa olevat työt eivät anna periksi ihan vielä. Joku joskus sanoi minulle, että yrittäjänä täytyy pysyä kaikki langat käsissä. Ajattelin tekevänä ihmisenä, joka joskus on huomannut olevansa työsuhteessa viidessä eri paikassa samanaikaisesti, että se ei olisi ongelma eikä mikään. Nyt olen ymmärtänyt että oma jaksaminen, kärsivällisyys ja pientenkin asioiden loppuun vieminen huolellisuudella ovat niitä tärkeimpiä lankoja, joista ote saattaa kuitenkin välillä lipsua. Nyt hengittelen, ja hymyilen. Kaikki on juuri niin kuin pitääkin olla. Teen jotain ihanaa, jotain mihin uskon. Matkani Kokoun kanssa on vasta alkanut, ja kaiken ei tarvitse tapahtua heti, vaan juuri tämä hetki on hyvä näin.

P.S. Kokoun flowup-kauppa on auki kesä-heinäkuun Urbanstoryssa osoitteessa Katariinankatu 1, Helsinki ;) Aukioloajat: ma-pe 11-19 ja la 11-16. Verkkokauppa palvelee normaalisti myös kesällä.








torstai 6. kesäkuuta 2013

Middag-ruokakassi

Törmäsin aikoinaan messuilla Middag-ruokakassikonseptiin, ja tuntematta ideaa sen paremmin ihastuin kassin visuaaliseen ilmeeseen. Valkoinen paperikassi, jossa luki mustalla "middag" oli täydellinen. Pyysin tyhjää kassia itselleni, ihan vaan muistoksi ja keittiön koristeeksi. Myöhemmin tutustuin ideaan tarkemmin; Middag-kassin voin tilata netistä kotiovelleen, joko kolmeksi tai viideksi päiväksi. Kassi sisältäisi raaka-aineet joko kolmeen tai viiteen illaliseen 4 hengelle ja reseptit ruokien tekemiseen. Raaka-aineissa Middag suosii luomua, saatavuuden mukaan. Mikä parasta, vaihtoehdoista löytyi myös kasvisruokakassi. Middagilta voi myös tilata luomuhedelmälajitelman tai Middag express-kassin, joka sisältää valmisruokia. Toimitusalue on melko laaja uudellamaalla ja lisämaksusta kasseja voi tilata normnaalin toimitusalueen ulkopuolelle.

Pari viikkoa sitten seisoin ulkona kadulla ja juttelin naapurin kanssa, kun valkoinen pakettiauto pysähtyi viereeni ja ojensi kassin minulle ja toivotti mukavaa päivänjatkoa. Ensin aloin selittämään naapurille, että kun sain tällaisen testattavaksi siis, että tämä on kolmen päivän ruokakassi, mutta naapuri kertoikin että konsepti on jo tuttu ja hänkin on käyttänyt ruokakassipalvelua joskus. Olinkin siis vaan jäljessä näköjään, kun minulle tämä oli ensimmäinen kerta.

Saamani kassi sisälsi raaka-aineet sitruunaiseen vuohenjuusto-parsapastaan, välimerelliseen kasviskeittoon ja valmiit luomupinaattiletut. Yksi päivä herkuttelua, yksi päivä kevyemmin ja yksi ateria kiireiselle päivälle. Äkkiä nuo ateriat löysivätkin oman päivänsä.

Se, mitä en aikasemmin ollut tullut ajatelleeksi, ja tajusin Middagin ateriaa laittaessa oli se, että ruokakassista ei jää YHTÄÄN hävikkiä. Kaikki määrät on mietitty tarkaan ja pakattu niin, että raaka-aine riittää juuri sen tarkoitukseen. Eli ei tarvitse harmitella niitä kuivuneita ja kellastuneita tuoreyrttien jämiä jääkappissa, joille ei keksinyt käyttöä. Tällöin siis myös maksaa ainoastaan siitä mitä syö, ja Middag-kassin hinta tuntuukin kohtuulliselta.

Entäs maku? Sanoisin, että ruokassi on meille helpoille ja kokeilunhaluisille. Pidin erittäin positiivisena asiana tehdä jotain uutta, mitä en muuten olisi kotona tehnyt. Lopputulokseenkin olin tyytyväinen. Mieheni maku on hieman valikoivampi, ja hänen mukaansa olisin voinut laittaa vähemmän sitruunaa pastaruokaan. Luomupinaattilätyt olivat yllättäen lasten suosikki ;)

Kyllähän sitä voisi tulevaisuudeessakin helpottaa omaa arkeaan Middagin kassilla. Säästyisin alkuviikon kauppareissulta ja ikuiselta pohtimiselta; mitä tänään syödään? - ilman, että joutuisin tinkimään luomusta tai ruoan laadusta. Kuulemani mukaan ateriakassit ovat erittäin suosittuja Ruotsissa, joten ehkä me tulemme hiljaa perässä tässäkin asiassa.

Kokou ja Middag saattavatkin lähiaikoina tehdä tiiviimminkin yhteistyötä, josta kummankin asiakkaiden olisi tarkoitus hyötyä. Siitä lisää lähiaikoina! :)





maanantai 20. toukokuuta 2013

Puutarhassa

Havahduin viikko sitten siihen, että pihallamme ja terassillamme on jo yli 20 lajia yrttejä, salaatteja, palkokasveja ja vihanneksia, jotka tekevät tuloaan hurjaa vauhtia. Uusi harrastukseni taisi hieman karata käsistä, mutta se vaan on niin koukuttavaa! En ole itse kasvattunut kaikkia lajeja siemenistä, kun innostukseni puutarhaa kohtaan herää yleensä vasta toukokuussa, jolloin on liian myöhäistä alkaa istuttelemaan tiettyjä lajikkeita. Osan taimista olen saanut ystäviltä, osan olen hankkinut pientiloilta luomutoreilta ja -tapahtumista, ja osan olen itse kylvänyt siemistä. Suurin osa taimista on jo siirtynyt kasvimaalle tai kasvulaatikkoon. Ystäviltä saadut tomaatti ja chili kuitenkin pysyvät ruukuissaan ja viettävät yönsä sisällä edelleen.



Dacarrin kumiruukut ovat juuri näille siirrettäville yksilöille hyvä vaihtoehto, koska itse ruukku on hyvin kevyt. Pinta tuntuu ja näyttää hieman nahalta, ilman nahan tuotannon epäeettisyyttä. Dacarrin kumituotteet on valmistettu vanhoista auton- ja traktorinrenkaista. Ne ovat jotenkin hyvin ajattomia, ja löytää paikkansa tilasta kuin tilasta. Etuoven äitienpäivälahjaksi saatu terassihortensia pääsi kahvalliseen keskikokoiseen Dacarr-kumikoriin.

Betoniruukut puolestaan tuovat rouheutta muuten melko puhdaslinjaiseen tilaan. Ne kestävät pakkasta, eli ne voi jättää talveksikin ulos huoletta. Suurempia kokoja voi talvella käyttää myös ulkotulien alustana.

Anna Nygård Designin (AND) valkoiset sälekorit toimivat suojaruukkuina pienille kasveille. Omalla terassilla ne ovet tällä hetkellä basilikan ja korianterin käytössä. AND:in selkeitä ja raikkaita tuotteita on tulossa lisää muutaman viikon sisällä. Uutuuksiin kuuluvat mm. kullan ja hopean väriset korit sekä matalat tarjottimet, joiden päälle voi tehdä asetelman koreista.